Puuduttaen

Joskus sitä huomaa kieltäytyneensä jostakin asiasta ihan turhaan. Kuten nyt esimerkiksi puudutuspiikistä hammaslääkärillä. Syynä puuduttamattomuuteen minulla on lähinnä ollut ajatus siitä, että kyllähän tässä jumalauta nyt pieni, ja vähän isompikin, kipu kestetään. Niinkuin kestetäänkin, koska minulla on aika korkea kipukynnys.

Viimeisintä hammaslääkärikäyntiäni odottelinkin sitten kasvavan kauhun vallassa. Hampaassani oli reikä, joka vihoitteli välillä tosi ilkeästi. En tiedä mihin hermoon ruokaa pureskellessa välillä osui, mutta kipu oli sitä luokkaa että taju meinasi lähteä. Viimeisen puolen vuoden aikana olenkin pureskellut ruokani lähinnä sillä reiättömällä puolella. Ajatuskin hammaslääkäristä ja poraamisesta ja siitä infernaalisesta tuskasta höystettynä sillä ettei voi liikkua sai hien pintaan. Pitkään kuitenkin ajattelin, että eihän tässä nyt mitään puudutuksia tarvita. Sitten koin valaistumisen. Miksi ihmeessä hirveätä kipua pitäisi sietää jos ei ole pakko ja helpommallakin voi selvitä.

Niinpä, kun vihdoin ja viimein pääsin paikattavaksi, pyysin ensimmäisenä puudutuksen. Kyllä muuten kannatti. Puudutuspiikki ei sattunut pätkän vertaa eikä puudutuksen jälkeen mikään luonnollisesti tuntunut missään. Kertakaikkisen mukava ja vaivaton hammaslääkärikäynti. Silkkaa lepoa. Taidanpa pyytää puudutuksen seuraavallakin kerralla.