Pimeää vain teidän mielessänne

Outo asia tämä ikääntyminen. Pimein keski-ikä häämöttää. Lukulasit ovat jo hankintalistalla. Kroppa ei ole enää ihan niin notkea kuin ennen. Pienet juonteet kasvoissa mietityttävät välillä. Jokohan nyt pitäisi käydä taistelemaan ihon ikääntymistä vastaa hirveällä määrällä ryppyvoiteita vai riittäisikö Method Putkiston kasvokoulu?
Entäs mummotauti? Voi helvetti. No, eikös se kuitenkin vasta yli viisikymppisenä...
Kauneusleikkauksiin en suhtaudu enää ollenkaan niin kielteisesti kuin ennen. Tiettyä, vanhenemisen tuomaa, ymmärrystä asiaa kohtaan löytyy.

Vanheneminen käy päälle kaikkialta. Lehdet tuntuvat pursuavan juttuja keski-ikäisten julkkisten tilitystä siitä, tästä ja tuosta ja ikäkriisistä. Keski-ikäiset, ja sitä vanhemmat, naiset eivät ole vahvoilla työmarkkinoilla. Entäpä jos keski-ikäinen nainen joutuu parisuhdemarkkinoille? Ei mitään toivoa.
Ai niin, nyt viimeistään pitäisi muistaa rintojen kuukausittainen tutkiminen, ettei sitä syöpää sitten.

Ajoittaisesta vanhenemispaniikista huolimatta tunnen itseni terveeksi, elinvoimaiseksi ja ,hahhahhaa, nuoreksi. Niin ja edellisten lisäksi tietysti viisaaksi ja vahvaksi. Mitä kaikkea minulla vielä onkaan edessä! Minä sitä aion köpöttää ainakin kahdeksankymppiseksi. Ja joka vuosi aion tuntea itseni aika nuoreksi. Hyvää syntymäpäivää minulle.

Niin pientä, niin vaikeaa

(Ai lainauskiellossa vai).

Se on kuulkaa ihmisen elämä niin paljon helpompaa tänä päivänä kuin kauan sitten. On kännykät, pankkikortit ja pankkiautomaatit. Ravintolassa ei tarvitse jonkun fucking hovimestarin lupaa pöydän vaihtamiseen. Pitkänä perjantaina saa tanssia ja elokuviakin esitetään. Jos joku merkkihenkilö kuolee, televisiossa (kuten muissakin medioissa) alkaa henkilön hysteerinen muistelo ohjelmiston keskeyttämisen ja surumusiikin sijaan. Aikataulujen ja reittien tsekkaaminen, shoppailu, chattailu, sekstailu käy helposti, nopeasti ja vaivattomasti netissä. Laskutkin siellä voi maksaa.

Suuresti rakastamani kirjastolaitos on myös vahvasti kiinni tässä päivässä. Netin kautta pääsee helposti, nopeasti ja vaivattomasti selaamaan ja tekemään varauksia. Ja kun eräpäivä lähestyy voi lainansa uusia helposti, nopeasti ja vaivattomasti netin kautta.(Muistakaamme myös ettei verkkoasiointi ole sidottu aikaan tai paikkaan). Ihanaa.

Vaan kun ei onnistu. Ei tosiaankaan onnistu. Se lainojen uusiminen nimittäin. Minä vain unohdan sen. Tai siirrän asian seuraavaan päivään (ja sitten sitä seuraavaan päivään) ja unohdan. Joskun muistan uusia lainat kerran ja sitten se vain jää. Tai sitten olen ahneuksissani asioinut useassa eri kirjastossa ja eräpäivät menevät sekaisin ja sitten se taas jotenkin unohtuu. Ja joskus myöhään illalla, kun vihdoinkin olisi aikaa, voi käydä myös niin että matkaa sohvalta työhuoneeseen ja nettiin on ainakin maratonin verran.

Jos tästä asiasta nyt jotain positiivista pitää löytää, niin ainakin naaman ilmeiden ja tunteiden hallinta kehittyy. Erään kerran kun palautin hirvittävän määrän myöhässä olevia, tarvitsin kyllä niitä kaikkia, kirjoja ja kirjastovirkailija sanoi, ilmeettömällä naamalla, että se on sitten viisikymppiä. Minä sitä vastasin siihen, ilmeettömällä naamalla, että maksan velan heti pois. Pankkikortilla kiitos.
Sisäisen vitutuksen määrä oli toki suunnaton.

Pääkaaos

Aamu alkoi tänään varsin vauhdikkaissa merkeissä. Olen perustamassa firmaa erään ystäväni kanssa, ja meillä oli tapaaminen asian tiimoilta keskustassa.

Tietysti kävi niin, että esikoinen vetkutteli aamulla syömisen, pukemisen ja kaiken muunkin mahdollisen kanssa. Aikataulu alkoi siis tökkiä hiukan jo siinä vaiheessa.

Kun olin saanut vietyä lapset päiväkotiin ja kerinnyt bussipysäkille, olin vielä suhteellisen toiveikas. No panic. Bussia piti tietysti odottaa ja kun se vihdoin verkkaisesti körötteli pysäkille, ymmärsin miksi. Kuskilla ei tainnut olla hajuakaan siitä mihin kaasupoljinta käytetään.
Siinä vaiheessa kun joka helvetin pysäkiltä lappoi porukkaa sisään ja bussi pysähtyi joka helvetin liikennevaloihin minusta alkoi tuntua siltä, että ehtimisen kanssa tulisi ongelmia.

Soitin ystävälle ja sovimma että menemmä taksilla, koska kävellen (joka oli alkuperäinen tarkoitus) tai ratikalla (vaihtoehto numero kaksi) emme enää tapaamiseen ajoissa ehtisi.

Siispä pirssiin. Aikaa kello kymmeneen oli kahdeksan minuuttia. No eipä tarvinnut edes haaveilla mistään vihreästä aallosta. Punaista, punaista, punaista. Ensimäiseen parinsadan metrin matkaan meni muutama minuutti. Eikä meno paremmaksi muuttunut sen jälkeenkään. Lisää punaisia valoja ja tietyö, jonka takia piti kiertää sivukatujen kautta. Myöhästyimme taksista huolimatta. Onneksi kuitenkin vain hiukan.

Seuraavat puolitoista tuntia kävimme läpi ja mietimme yhtä jos toistakin yrittämiseen liittyvää asiaa. Tapaamisen tarkoitus oli selkiyttää asioita, mutta minun päässäni on tällä hetkellä aivan kamala kaaos. On ihan helvetisti asioita joita pitää vielä miettiä ja joista pitää ottaa selvää. Toki tiedän myös, että ajan kanssa ja kärsivällisesti kaikki selviää. Välillä vain iskee ärsyttävä hetikaikkimulletänne(ja mutkat suoriksi kanssa) -fiilis. Sillä tavalla ei tätä yritystä kuitenkaan perusteta.

Selkeyttä pään kaaostilaan on onneksi odotettavissa muutaman viikon kuluessa. Silloin selviää miten käy nykyisen työpaikan. Onko se minun pääni joka pölkyllä poikkaistaan (noin kuvannollisesti toki, ymmärrättehän)?

Olen outo tapaus, myönnän. Ottaisin ihan mielelläni jonkun mukavan paketin vastaan, jos nykyinen työnantajani sellaista tarjoaisi. Ainakin yrityksen perustamisen kannalta sellainen tulisi juuri nyt vähintäänkin sopivaan saumaan.

Laitettakoon tähän nyt vielä se, että koska tapaaminen yritysihmisen kanssa venyi, myöhästyin töistä rutkasti. Kun vihdoin, viimein ja kauhealla kiireellä kerkesin kustannuspaikalle, ja olin siellä noin kymmenen minuttia ollut, päiväkodista soitettiin, ja kerrottiin että poika on kipeänä.

Ja taas sitä mentiin.