Niin on hidas päivitystahti, että blogin nimeksi sopisi paremmin esimerkiksi HelinBlob.
Koko ajan kuitenkin sattuu ja tapahtuu.
Nykyinen työni loppuu. Vahvin vaihtoehto tulevaisuuden suhteen on siis the oman firman perustaminen. Jos nykyinen työnantajani sattuisi tarjoamaan minulle jotain huomattavasti parempaa ja mielenkiintoisempaa, voisin ehkä harkita jäämistä.
Lapset ovat tänä syksynä olleet melkoisessa angiinakierteessä. Tämän vuoksi meillä kävi kosteusmittaaja. Mittari piipitti joka paikassa muualla paitsi kylpyhuoneessa. Harmittaa.
Isän leski on hankala ihminen. Hän kuuluu siihen ihmisryhmään, jolle asiat pitää vääntää ihan helvetin paksusta rautalangasta. Rasittavaa.
Kaiken kaikkiaan elämä kuitenkin on ihan helvetin ihanaa. Minulla on aivan mahtavat, ihanat ja hauskat lapset ja kumppanin kanssa menee vaihteeksi kivasti. Loppukuun piristykseksi on tiedossa mukavia juhlia ja tapaamisia ystävien kanssa.
Yleisfiilis on tällä hetkellä suorastaan loistava.
Tuesday, November 17, 2009
Subscribe to:
Posts (Atom)