Joku letku irti jossain

Horisenpa nyt aikani kuluksi, synnytystä odotellessa, jotain autoista.

No, siinä oli joku letku irti jossain, selitin kaverilleni kun hän kysyi oliko selvinnyt miksi auto rupesi yhtäkkiä hörppimään bensaa aivan mielettömät määrät. Edellisessä kiteytyy oivasti tekninen tietämykseni autoista. Alta nollan siis. Aikaisemmin asia ei ole minua juurikaan häirinnyt. Koska minä olen meidän perheen kuski, olen ylväästi ajatellut, että hoitakoon mekaanikon hommat joku muu eli tässä tapauksessa mieheni. Tai sitten autokorjaamon mies. Sama se.

Kun tässä eräänä päivänä olin lähdössä ajamaan huomasin, että pissapojasta oli melkein vesi loppu. Tajusin samalla hetkellä, etten edes tiedä missä autoni konepellin alla koko pissapoika on. Nolotti jo valmiiksi ajatus ajamisesta bensa-asemalle ja avun pyytämisestä niinkin yksinkertaisen asian kanssa. Vesi onneksi riitti sen reissun ajaksi ja mies täytti pissapojan seuraavalla reissulla. Minua asia jäi kuitenkin kaihertamaan sen verran, että aion teknistä tietämystäni autoista lisätä. Kunhan vain aikaa siihen jostain löytyy.

Niin, se joku letku irti jossain tarkoitti tietysti imuilman esilämmitysletkua.

Yhä yhtenä kappaleena

Laskettu aika meni jo, mutta minä se vaan olen yhtenä kappaleena. Höh ja pöh.

Vielä olisi yksi neuvolareissu ja ensi viikolla yliaikaistarkastus. Neuvolaa en jaksaisi enää yhtään. Neuvolatyöntekijäni on nimittäin välillä ihan hirvittävän epävarma itsestään. Pari viimeistä neuvolassa käyntiä venyi sen takia, että kyseinen työläinen rupesi epäilemään sitä onko vauva raivotarjonnassa vaiko poikittain. Hitto soikoon, luulisi nyt vuosia raskaana olevien naisten kanssa työskennelleen ihmisen osaavan kokeilla missä asennossa vauva vatsassa on. Vaan ei. Molemmilla kerroilla terveydenhoitaja ensin kokeili ja jahkaili ja pähkäili asiaa ja tuli jo melko varmasti siihen tulokseen, että poikittainhan se. Molemmilla kerroilla hän pyysi työkaveria varmistamaan asian. Molemmilla kerroilla työkaveri hetken vatsaani paineltuaan totesi, että vauva on ihan selkeästi raivotarjonnassa. Ja viimeisimmällä neuvolareissulla asia tarkistetiin myös ultralla.

Minkäänlaista lisästressiä en tämän raskauden kanssa kaipaa. Jännitän ihan tarpeeksi jo sitä syntyykö tämä toinen lapsi terveenä. Esikoinen ei syntynyt ja ensimmäiset kuukaudet hänen kanssaan menivät sairaalassa. Jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä mitä kaikkea ihminen kriisin kohdatessaan kestää ja jaksaa. Ja kuinka vahva vastasyntynyt vauva, hauraudestaan huolimatta, on. Nyt hiukan yli vuoden ikäisenä esikoinen on iloinen ja menevä poika, jolle ei toivottavasti ole jäänyt minkäänlaista traumaa elämänsä ensi kuukausien välillä niin kovistakin kokemuksista.

Vanha harrastus janottaa

Olen viime aikoina elvytellyt vanhaa rakasta elokuvaharrastusta. Kirjahyllyyn on kertynyt kiitettävä määrä elokuvia jotka toivottavasti kerkeän joskus katsomaankin. En yleensä jätä elokuvaa, olipa kyseessä kuinka surkea raina tahansa, kesken. Eilen tuli tehtyä tässä asiassa poikkeus. Kyseessä oli Alejandro Gonzales Inarritun vuonna 2003 ilmestynyt 21 grammaa. Sinänsä mielenkiintoinen elokuva. Kelpo käsikirjoitus ja hyvät näyttelijät. En edes osaa sanoa mikä elokuvassa mätti. Ehkä vain olen niin raskauden herkistämä etten saata katsoa elokuvia joissa kaikilla menee niin pahasti päin hanuria.

Pitkästä aikaa olen päässyt katsomaan elokuvia myös teatteriin asti. Viimeisimpänä näin Clint Eastwoodin Million Dollar Babyn. Kehunsa ansainnut raina. Pidin paljon myös Eastwoodin edellisestä ohjaustyöstä Menneisyyden otteesta.

Ensi viikolla tulee televisiostakin elokuva jota voin suositella lämpimästi kaikille. Kyseessä on italialaisen Giuseppe Tornatoren Cinema Paradiso. Minä, joka en elokuvia katsoessa yleensä itke, pillitin ihan estoitta nähdessäni ko. elokuvan ensimmäisen kerran joskus vuosia vuosia sitten.

Vali vali, kehu kehu

Johan nyt on hidas päivitystahti. Vaan hidas on elämisen tahti ollut viime viikkoina muutenkin. Esikoinen kylläkin on, jos mahdollista, yhä vilkkaampi ja vilkkaampi. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä raskaana olemista. Eniten sitä että on niin hemmetin kömpelö. Ja väsynyt. Ja on kuuma. Ja koskee. Ja pinna kireällä. Eikä kirjoittamiseen juurikaan jää aikaa. Ja sitten kun olisi aikaa ei yksinkertaisesti jaksa. Vaan paskaakos tässä ruikuttamaan, eihän tätä kestä enää kestä kolmea viikkoa pidempään.

Jottei menisi pelkäksi valitukseksi. Olin miehen kanssa juhlissa perjantaina, kaverin väitöstilaisuuden karonkan jatkobileissä. Tosi kivat ja rennot juhlat. Ihanaa, että joku ylipäätään viitsii nykypäivänä juhlia järjestää. Ainakaan se ei minun kaveripiirissäni niin kauhean yleistä nykyään ole. Kiitos P ja kiitos T. Olette muuten mukavia ihmisiä muutenkin.