Yhä yhtenä kappaleena

Laskettu aika meni jo, mutta minä se vaan olen yhtenä kappaleena. Höh ja pöh.

Vielä olisi yksi neuvolareissu ja ensi viikolla yliaikaistarkastus. Neuvolaa en jaksaisi enää yhtään. Neuvolatyöntekijäni on nimittäin välillä ihan hirvittävän epävarma itsestään. Pari viimeistä neuvolassa käyntiä venyi sen takia, että kyseinen työläinen rupesi epäilemään sitä onko vauva raivotarjonnassa vaiko poikittain. Hitto soikoon, luulisi nyt vuosia raskaana olevien naisten kanssa työskennelleen ihmisen osaavan kokeilla missä asennossa vauva vatsassa on. Vaan ei. Molemmilla kerroilla terveydenhoitaja ensin kokeili ja jahkaili ja pähkäili asiaa ja tuli jo melko varmasti siihen tulokseen, että poikittainhan se. Molemmilla kerroilla hän pyysi työkaveria varmistamaan asian. Molemmilla kerroilla työkaveri hetken vatsaani paineltuaan totesi, että vauva on ihan selkeästi raivotarjonnassa. Ja viimeisimmällä neuvolareissulla asia tarkistetiin myös ultralla.

Minkäänlaista lisästressiä en tämän raskauden kanssa kaipaa. Jännitän ihan tarpeeksi jo sitä syntyykö tämä toinen lapsi terveenä. Esikoinen ei syntynyt ja ensimmäiset kuukaudet hänen kanssaan menivät sairaalassa. Jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä mitä kaikkea ihminen kriisin kohdatessaan kestää ja jaksaa. Ja kuinka vahva vastasyntynyt vauva, hauraudestaan huolimatta, on. Nyt hiukan yli vuoden ikäisenä esikoinen on iloinen ja menevä poika, jolle ei toivottavasti ole jäänyt minkäänlaista traumaa elämänsä ensi kuukausien välillä niin kovistakin kokemuksista.