Pojastani on tullut innokas reppumatkailija.Reppuun pitää päästä joskus useitakin kertoja päivässä. Varsin tomerasti hän hilaa kantoreppua luokseni jos en innostuneesta hölpätyksestä ja repun näpelöinnistä tajua mistä on kyse. Poika osaa myös hienosti olla apunani kun asettelen hänet selkääni.
Selästä käsin onkin sitten mielenkiintoista tarkkailla esimerkiksi pesukoneen tyhjentämistä, pyykkien viikkaamista tai sitä miten onnistuneesti aamupuuro palaa pohjaan. Ehdottomasti mukavinta pojalla on silloin kun imuroin. Imuri nimittäin on hänen mielestään aivan ihmeellinen asia. Innokkaat kiljahdukset ja kurottelu kohti imuria alkaa jo silloin kun otan kyseisen kapineen siivouskaapista ulos. Itsestänikin imurointi on nykyään huomattavasti siedettävämpää puuhaa kuin ennen. Ihan mahdotontahan se on olla hymyilemättä kun pieni epelini päästelee riemunkiljahduksia seuratessaan mistä imurin pää kerää roskat seuraavaksi.
Kiinnostus imureita kohtaan ei rajoitu pelkästään kotioloihin. Kuljimme eräänä päivänä tavaratalon elektroniikkaosaston läpi. Poika oli aivan tohkeissaan nähdessään imurin poikineen esillä. Etten vaan olisi tulevan pölynimurikauppiaan äiti.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment