Hei hulinaa

Kuusi viikkoa sitten perheemme nuorimmainen, ihana tyttö, sai häädön kohtukodistaan. Kaikkien karmaisevien synnytystarinoiden vastapainoksi voin kertoa, että synnytys oli aikas vaivaton ja nopea. Suorastaan helppo.

Melkoista härdelliä on ollut siitä asti kun päästiin kotiin.Naiviuksissani kuvittelin esikoisen olevan vielä niin pienen, että suuremmalta mustasukkaisuudelta vältyttäisiin. Jååpa jåå. Niinpä niin. Esikoiselle pikkusisko ei aluksi todellakaan ollut mikään Kiva Juttu. Ja minäkin oli pannassa monta päivää. Poikaparka ei edes vilkaisutkaan minuun. Pikkusiskoon loi lähinnä epäuskoisia ja -toivoisia silmäyksiä. Ehtipä tyttönen saada legostakin kerran päähänsä. Onneksi tilanne on jo rauhoittunut. Äidin syli kelpaa taas ja siskoakin on mukava silittää ja hoitaa äidin apuna.

Imetyksessä oli alussa omat hankaluutensa, nyt sekin sujuu. Ja minä tosiaankin pidän imettämisestä.

Suuri apu oli siitä, että mies oli kotona ensimmäisen kuukauden. Viimeiset kaksi viikkoa olenkin sitten päivisin ollut omillani ja yrittänyt saada elämäämme jonkinlaista päiväjärjestystä. Hiljakseen alkaa, toivottavasti, sujua, istunhan tässä pitkästä aikaa tietokoneen ääressä. Jippii.

Pitkä pinna, tietynlainen suurpiirteisyys ja kantoliina ovat asioita jotka helpottavat elämää kahden pienen lapsen kanssa. Eikä hullumpi asia tässä elämäntilanteessa ole tämä alkanut ihana vuodenaika. No, kyllähän sitä päivittäin vielä silkkaa sähläystäkin riittää. Eikä ole ollenkaan kivaa kun kaksi lasta itkee ja vaatii huomiota yhtä aikaa. Enää vain en ole niin epätoivoinen kuin alussa.

Asuntokin meni sitten myyntiin. Siitä sitten toiste. Ehkä noin kuukauden kuluttua kun seuraavan kerran on rauhallista ja hiljaista, enkä itse ole kuin osittain zombiena.