Minä se luulin toukokuun alussa työt aloittaessani että jäisin tänä vuonna täysin ilman kesälomaa. Olin onneksi väärässä. Kahden viikon kesälomani alkaa viikon kuluttua. Mikäs sen mukavampaa. Neljän kuukauden työputken jälkeen olen jo täysin loman tarpeessa. Hyvää se tekee lapsillekin.
Lapset ovat olleet nyt neljä kuukautta päiväkodissa. He ovat sopeutuneet uuteen elämäntilanteeseen paremmin kuin uskalsin odottaa. Molemmat puhuvat päiväkodista enimmäkseen positiiviseen sävyyn ja enimmäkseen positiivisia asioita. Ainakin alkuviikosta. Aamuisin lähden töihin yleensä ennen kuin kumppani ja lapset edes heräävät. Ei hätää. Kumppanin mukaan aamut menevät yleensä hyvin. Ainakin alkuviikosta. Viikon loppupuolella stressi ja väsymys alkavat näkyä lapsissa. Enkä yhtään ihmettele, pieniähän he vielä ovat.
Eilen lähdin töihin tavallista myöhemmin. Aamun alku meni vallan mainiosti. Herättelin lapset lempeästi. Aamupalankin laitoin. Kuopus oli hyvällä tuulella. Söi ja puki vaatteet. Esikoinen kömpi makuuhuoneesta vähän myöhemmin. Hieroskeli siinä silmiään ja katseli muumeja. Päätti sitten ryhtyä totaalikieltäytyjäksi. Ei enää aamupalaa, ei enää vaatteita, ei enää päiväkotia, ei enää inhottavaa paikkaa jossa on inhottavia lapsia ja inhottavia hoitajia. Ei, ei, ei. Ei varmasti, eikä ikinä, eikä koskaan.
Minkäs teet. Töihin oli pakko lähteä ja pojan päiväkotiin. Samalla kun minä tungin pyöräilykypärää päähäni, kumppani tunki protestoivan pojan autoon. Kumppanista en tiedä, mutta minä tunsin itseni sydämettömäksi hirviöksi. Koko päivä oli pilalla. Poika onneksi rauhoittui matkalla päiväkotiin ja jäi sinne ihan hyvällä mielellä.
Viikon päästä olemme jo lomalla. Viikon päästä olemme Italiassa ja arki on vähäksi aikaa out. Viikon päästä viimeistään olen toivottavasti täysin varma siitä, että hyppy tuntemattomaan noin uramielessä, on se mitä naisen pitää tehdä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment