Muutama tunti ennen koneen lähtöä olin oikein tyytyväinen. Matkalaukut oli pakattu ja tuliaiset hankittu. Ehtisin vielä imuroimaan ennen kentälle lähtöä. Siistiin kotiin on aina mukava palata. Selailin siinä sitten passiani. Kappas, passin voimassaoloaika oli mennyt umpeen kuukautta aikaisemmin. Euroopan sisäisille lennoille riittää toki voimassa oleva henkilökortti, mutta ei minulla sellaista ole.
Pienen paniikin siivittämänä soitin ensin lentokentälle. Päivää, kone Italiaan lähtee muutaman tunnin kuluttua. Kaikki on muuten kunnossa, mutta passi puuttuu. Nihkeä virkailija kertoi, että lentokenttäpoliisi kirjoittaa kyllä väliaikaisen passin, jos sattuu kerkeämään. Antoi minulle puhelinnumeron ko. poliisille. Numeron, joka ei ollut käytössä. Pasilan poliisiasemalla taas leppoisan kuuloinen päivystäjä ei löytänyt (!) numeroa lentokentän poliisille. Päätin pelata varman päälle ja lähdin hakemaan väliaikaista passia Pasilasta. Nopeastihan sen sai, mutta passi ja päälle pirssimatka lentokentälle maksoivat kirvelevän paljon.
Kone lähti myöhässä ja lensi halki ukkosrintaman. Tärisyttävä kokemus. Ei kiitos toista kertaa. Tulipahan kuitenkin ihailtua salamoita yläilmoista. Hienon näköistä.
Matkan viimeinen vaihe, automatka Toscanan kauniille maaseudulle, sujui jouhevasti.
Seuraavat kymmenen päivää kuluivat nopeasti, niin kuin lomat nyt yleensä tuppaavat kulumaan. Nonno ja nonna olivat iloisia sekä jälkikasvunsa, että jälkikasvunsa jälkikasvun näkemisestä.
Sukuloinnin lisäksi harrastimme normaalia turistitoimintaa. Kävimme pari kertaa rannalla. Vaikka kahden uimataidottoman lapsen kanssa rannalla olo onkin höystetty silmä kovana –tyylisellä vahtimisella on lasten riemua rannalla aina mukava seurata.
Tulivuoret kiehtovat esikoista, joten hänen erityisestä toiveesta visiteerasimme täällä. Monte Amiatan lisäksi kiipesimme myös Monte Labbrolle ihailemaan kauniita maisemia ja ihmettelemään kenen hautakivi Labbrolta löytyykään.
Minä kävin myös Firenzessä elämäni ensimmäistä kertaa. Päiväreissulle pääsin ilman (omia) lapsia, perheen puberteetikko ja nonna seuralaisina. Ei kai Firenzeen voi olla ihastumatta. Tosi viehättävän oloinen kaupunki. Tunnit Firenzessä vietimme lähinnä pitkin kaupunkia kävellen. Kävimme ihastelemassa mm. tuomiokirkko Duomoa ja Ponte Vecchion siltaa. Lisäksi tietysti vähän shoppailua, josta erityisesti puberteetikko oli mielissään.
Sehän on selvää, että Firenzeen olisi mukava päästä uudelleenkin. Siinä on kaupunki jonne pitäisi matkustaa joko rakastetun tai ystävättärien kanssa ja viipyä vähintään viikko.
Kaiken muun mukavan lisäksi Italia tarjosi meille kauniita auringon laskuja, upean kuun ja tähtitaivaan, autoilua Toscanan kapeilla maalaisteillä, maittavaa ruokaa, hyvää punaviiniä ja ihan vain kiireetöntä oleilua.
No comments:
Post a Comment