Joskus sitä nössii omaa laiskuuttaan asiat jotka olisivat hoidettavissa ihan yksinkertaisesti. Minulle kävi niin auton kanssa. Ostin elämäni ensimmäisen auton viime keväänä. Siitä asti olen tiennyt, että se pitää viedä katsastettavaksi elokuun ja marraskuun välisenä aikana.
Elokuusta asti olen kyllä ajatellut autoni katsastusta ahkerasti. Lähes päivittäin. En vain ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Eräs katsastuskonttori jopa lähetti minulle, silloin elokuussa, kirjeen jossa tyrkytti palveluksiaan. Muutama päivä sitten tuo katsastuskonttorin kirje osui käsiini.Siitä selvisi, että autoni olisi pitänyt katsastaa eiliseen mennessä. Minä luulin, että kuun loppuun mennessä. Olisin minä sen muuten eiliseen mennessä tehnytkin, mutta pääsi tuo yllätystalvi iskemään ja siinä koslassa on vielä kesärenkaat. Ja koska oma varastotilanne on hiukan huono, talvirenkaat ovat säilössä miehen sukulaisen luona viidenkymmenen kilometrin päässä täältä.
Olen minä toki sitä talvirenkaiden hakemista ja vaihtamista ajatellut marraskuun alusta asti ahkerasti. Lähes päivittäin. En vain ole tehnyt asialle mitään. No, onneksi eräs miehen kaveri lupasi ne renkaat sieltä kaukaa hakea. Minä voinkin tässä renkaita odotellessani miettiä mitä se, joskus motoksenikin, sanomani "asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat" oikein tarkoittaakaan...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment