Voi miten ihanaa on elämä melkein yksivuotiaana. Touhua riittää heräämisestä asti . Meillä on makuuhuoneessa paperiverho jonka narua pojan pitää päästä räpläämään ihan joka aamu. Ja joka aamu pojan ilme on ihan yhtä hurmioitunut kun vetelemme verhoa ylös ja alas. Siinä sivussa on kiva tiputella lattialle ikkunalaudalla olevat kirjat ja lehdet , tutkiskella hiukan herätyskelloa, halailla äitiä ja kontata hurjaa vauhtia sängyn reunalle, "ilmakonttaus" kun vaikuttaisi tosi mielenkiintoiselta puuhalta...
Kaikki asiat kiinnostavat ja kaikkea pitää kokeilla. Tänään poika ennätti äidin riemuksi levittää rullallisen vessapaperia lattialle. Vessa kokonaisuudessaan on erityisen mielenkiintoinen paikka ja erityisesti vessanpönttö kiinnostaisi jos vain pääsisi sitä tarkemmin tutkimaan. Keittiön kaapeista (vaaralliset esineet poistettu) löytyy aina jotain tosi mageeta niinkuin vispilöitä, kattiloita, kansia ja purnukoita.
Vaikka meillä tehdään kävelyharjoituksia joka päivä, lopullinen oivallus asiasta puuttuu vielä.
Ensimmäiset horjuvaiset askeleensa ilman tukea poika otti viime viikolla. Poika nyt tainnut itse tajuta koko juttua, mutta äiti oli asiaan kuuluvasti ihan onskuna. Tasapaino on silloin tällöin hiukan hakusessa ja silloin poika näyttää ihan siltä kuin lainelaudalla merellä menisi.Polvet hiukan koukussa, etukenossa, keskittynyt ilme kasvoilla.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment