Eilen oli kehno päivä. Aamusta alkaen väsytti ihan hirveästi, ja vitutti vielä enemmän. Myöhästyin tietysti töistä, koska vätystelin liian kauan sängyn pohjalla.
Työnteko se vasta tervanjuontia olikin, ja kerkesin taas muutamaan otteeseen miettiä miksi hemmetissä en ole ollut aktiivisempi uuden työn etsimisessä. On idioottimaista tuhlata kahdeksan tuntia päivässä sellaiseen mikä ei ihan hirveästi kiinnosta. En ole mitenkään työtä vieroksuva tyyppi, mutta mielenkiintoista ja mukavaa sen olla pitää.
Päivän siinä edetessä tunnelmat senkun synkistyivät. Tuumiskelin lakonisesti miten samantekevältä kaikki tuntui: korkkiruuvin kierot ihmiset, raihnaiset suhteet, remonttia kaipaava koti,rahansa hukkaava taloyhtiö, ainainen rahapula, omat rajoitteet ja niin edelleen ja niin edelleen. Talo palaa, ihan sama. Soitetaanko palokunta? Ihan sama. Hahhahhah.
Meinasi vielä masennus ja ahdistuskin iskeä. Nekin torjuin ihan samalla. Hyvä niin, sillä vasta illalla tajusin, että minullahan on melkoinen univelka. Ja kun olen tarpeeksi väsynyt ja univelkaa on kertynyt liikaa, iskee angsti ja välinpitämättömyys ja kaikenlaisia ikäviä tuntemuksia. Lasten kanssa ulkoillessa tuntui jo paljon paremmalta. Illalla simahdin heidän kanssa samaan aikaan. Uuteen aamuun oli hyvä herätä.
Tänään olen saanut paljon aikaan, eikä eilisistä tuntemuksista ole jälkeäkään. Pää pulppuaa ideoita ja asioilla nyt on taipumus järjestyä. En todellakaan ole välinpitämätön, mutta enpä myöskään stressaa turhia.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment